Tervetuloa Turun Seudun TST ry:n Työllä tehden –hankkeen sivuille. Työllä tehden –hanke on työllisyyspoliittinen (typo) hanke, ja sen rahoittavat Varsinais-Suomen TE-toimisto ja Turun kaupunki.

Hankkeen kohderyhminä ovat vähintään vuoden (12 kk) tai yli kaksi vuotta (24 kk/28 kk) työttöminä työnhakijoina olleet ihmiset. Molemmille ryhmille on omat räätälöidyt työllistymispolkunsa, joiden sisällöstä, tavoitteista ja aikatauluista kerromme näillä sivuilla lisää.


Hanke  Hankkeen tavoitteena on työ-, koulutus- tai työkokeilupaikan löytyminen jakson päätyttyä. Hankkeen palvelut on suunnattu sellaisille vähintään vuoden tai yli kaksi vuotta työttöminä olleille, joilla on oma selkeä motivaatio työllistymiseensä.
Valmennus  Vähintään vuoden työttömänä olleille ja yli kaksi vuotta työttömänä olleille on omat valmennusjaksonsa. Katso aikataulut Valmennus-sivulta.

Palkkatuki- ja työkokeilupaikat    Hae työkokeilupaikkaa! Selvitäthän ennen yhteydenottoasi oman työkokeilu- oikeutesi TE-toimistosta. 
Esitteet    Tutustu hankkeen esitteisiin ja tiedotteisiin. Viimeisin tiedote 12.3.2018: Työllä tehden -hankkeen toinen toimintavuosi on käynnistynyt. Hanke pureutuu pitkäaikaistyöttö-myyden nujertamiseen monin keinoin.

 


Yhteystiedot   Hanke toimii Turun Seudun TST ry:n tiloissa Iso-Heikkilässä, Kanslerintie 19:ssä. Bussit 32 ja 42 liikennöivät Kauppatorilta Iso-Heikkilän suuntaan. Bussipysäkit ovat aivan toimintakeskuksen edessä Kanslerintiellä.
Turun Seudun TST ry Yhdistyksen tavoitteena on työttömyydestä ja vähävaraisuudesta aiheutuvien haittojen vähentäminen, heikompiosaisten toimeentulon parantaminen sekä henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kohottaminen.